Solujen sinfoniaa
Anna Kantola
Haluan esitellä itseni hiukan tarkemmin.
Hoitaminen ja parantaminen on kiinnostanut minua lapsesta asti. Jostain syystä sairaala on ollut minulle aina vastenmielinen paikka. Kun mietin jatko-opintoja, lääkärin ja eläinlääkärin opinnot olivat vaihtoehtoja. Omien kokemuksieni ja havaintojeni jälkeen koin, että lääkärin ammatti ei antaisi minulle mahdollisuutta parantamiseen. Olen miettinyt opintoja myös myöhemmin aikuisiällä, ja päätynyt samaan lopputulokseen. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan homeopatiaa. Eläinhomeopaatin opinnot jatkuivat vielä homeopaatin opintoihin. Opettajani oli Gert Eselböck.
Opintojen jälkeen en ollut millään lailla valmis homeopaatti. Vaati aikaa kasvaa homeopaatiksi. Halu miellyttää muita, pelko epäonnistumisesta, täydellisyyden tavoittelu rajoittivat. En luottanut itseeni. Sain ensimmäisen lapseni ja kasvoin ihmisenä. Myöhemmin elämän karikot johtivat loppuunpalamiseen. Tämän myötä opin kääntämään erityisherkkyyteni voimavaraksi.
Omien terveyshaasteiden, ja iän myötä jumittavan painon myötä sukelsin entistä syvemmälle solutoiminnan maailmaan. Uskoin, että paraneminen on mahdollista. Askel askeleelta olen päässyt lähemmäksi vastauksia. Olen kokeillut monenlaisia ruokavalioita ja ravintolisiä. Lähes kaikki olen hylännyt, koska niistä ei ole ollut huomattavaa apua. Minulle ei ole koskaan riittänyt, että joku sanoo jonkin toimivan. Riippumatta siitä minkälainen auktoriteetti suosittelijana toimii. Haluan itse nähdä, ja kokea muutoksen. Lopulta palapelin palaset ovat alkaneet loksahdella paikalleen, jotain mikä todella toimii, eikä vain lupaa. Jotain jonka takana on fysiologinen selitys. Oppimisen halu ei ole kadonnut, haluan joka päivä oppia uutta.
Tämän päivän kuormittava ympäristö vaatii meidän soluilta äärimmäistä sopeutumista. Ravinto köyhtyy, mutta ravinteiden tarve kasvaa. Terveys vaatii sitoutumista, vastuunottoa, oman kehon arvostusta ja kiitollisuutta luojan luomistyöstä. Enää ei riitä, että syömme perinteistä kotiruokaa. Tarvitsemme enemmän pysyäksemme terveinä.
Minua ajaa eteenpäin halu auttaa. En halua vain myydä palveluita, vaan auttaa saamaan aikaan tuloksia. Haluan kohdata ihmisen ja olla läsnä. En voi tehdä asioita puolestasi, mutta voin olla tukena. Ymmärrän ihmisyyden rajallisuuden. Toivon, että voin auttaa juuri sinua.
-Anna
Yrityksen nimi
Tmi Anna Kantola
y-tunnus 1889424-1
Ehdot